Vapaussodan muistomerkkejä Satakunnassa
(Mobiiliversiossa muistomerkit näkyvät allekkain. Koliahteen muistomerkin tiedot löydät Harjakankaan muistomerkin jälkeen.)
Harjakankaan muistomerkki
Maaliskuun lopulla 1918 Tampereella on käynnissä verinen kaupunkisota. Punaiset joukot ovat hätää kärsimässä ja apua tarvittaisiin kiireellisesti. Apua pyydettiin myös Porin punakaartilta. Tampereen tilanne on tiedossa valkoisten joukoissa ja avun lähtö Tampereelle oli tavoitteena estää.
Noormarkku oli vahvasti punaisten hallussa. Arviolta vahvuus oli yli 1000 sotilasta eri puolilla. Vapaussodan alussa Noormarkkuun saapui venäläinen sotilasosasto, joka asettui Ahlström-yhtiön pääkonttoriin ja Noormarkun ruukin muihin asuntoihin ja tiloihin. Lähtiessään venäläiset veivät mukanaan parasta löytämäänsä tavaraa ja särkivät jättämiään tavaroita. Venäläisten jälkeen paikalle saapuneet punaiset toimivat samoin. Vapaussodan jälkeen osa anastetuista tavaroista löytyi jopa Itä-Suomesta. Valkoisten Satakunnan ryhmän komentaja, eversti Ernst Linder antoi 28.3. Porin rykmentin komentajalle evl Walter Bergille käskyn hyökätä seuraavana päivänä Noormarkkuun. Heti kuitenkin todettiin, ettei aika riitä hyökkäyksen valmisteluun ja lähtö lykättiin tapahtuvaksi 30.3. Lisäksi todettiin, että suora rintamahyökkäys ei ole mahdollinen punaisten erittäin vahvojen asemien takia. Suunnitelmana oli hyökätä jääkärikapt. Paavo Talvelan johdolla Noormarkkuun Ahlaistentien suunnasta 3 komppanian voimin. Jääkärikapt. Gunnar von Hertzenin piti kiertää 2 komppanian voimin Harjakankaalle ja sieltä sitten edelleen kohti Noormarkun keskustaa. Pataljoonanadjutantti K.E. Vuoren tarkoitus oli hyökätä 2 joukkueen ja 2 konekiväärin voimin Pomarkun tien suunnalta Noormarkkuun. Suunnitelma ei edennyt suunnitellusti. Talvelan Ahlaisten suunnalta hyökkäävä osasto oli jatkuvasti laukaustenvaihdossa punaisten vartioketjujen kanssa, eteneminen pysähtyi muutaman sadan metrin päähän Noormarkun kirkosta. Punaisten 7 tykin tykistöosasto moukaroi asemia ja teki tappioita. Myös von Hertzenin osasto Harjakankaalla joutui vaikeuksiin eikä kylän valloittaminen onnistunut nopeasti ja kuvitellun helposti. Taistelut Harjakankaalla kestivät koko päivän ja ehkä vähän yllättäenkin osasto vetäytyi sieltä, vaikka oli saanut sen haltuunsa suurin tappioin. Edelleen pataljoonanadjutantti Vuorikin pääsi etenemään osastonsa kanssa n. kilometrin päähän Noormarkun keskustasta juuttuen samoihin asemiin. Niinpä hyökkäys Noormarkkuun epäonnistui pitkälti juuri Harjakankaan taistelun takia. Kun von Hertzen ei edennyt kirkonkylään, pysähtyivät myös muiden hyökkäykset vastarinnan ollessa ennakoitua kovempaa. Jälkeenpäin nähtiin, että punaisilla oli ollut juoksuhautoja mm. hautausmaallakin. Talvelan osasto pääsi taisteluiden aikana kuuntelemaan Noormarkun ja Porin välistä puhelinlinjaa ja siellä punaiset pyysivät jatkuvasti apua Harjakankaalle. Heidän reservinsä olivat vähissä, mutta vahvistuksia pystyttiin kai lähettämään taistelujen melskeeseen. Puhelinsanomista pystyttiin laskemaan myös punaisten mieshukka, mikä oli viestien mukaan yli sata kaatunutta ja n. 200 haavoittunutta. Taisteluissa punaisten tykistö oli tehokas. Arvioiden mukaan päivän aikana 7 tykkiä ampui yli 1000 laukausta saaden todennäköisesti ammustäydennystä Porista. Tulenjohtopaikkana oli Noormarkun keskustassa tunnetun Havulinnan torni, mihin oli sitä varten rakennettu ylimääräinen lava katolle. Sieltä pystyi näkemään ympäri Noormarkkua. Havulinna rakennettiin v. 1901 silloiselle Ahlströmin pääjohtaja Walter Ahlströmille asunnoksi. Valkoisia näissä taisteluissa kaatui 22 (13 Noormarkussa, 9 Harjakankaalla) ja haavoittui 59 sotilasta sekä katosi 6 sotilasta. Vaikka valkoisen armeijan suunnitelma Noormarkun valloittamiseksi epäonnistui, se samalla myös onnistui. Porin punakaarti ei pystynyt lähettämään suuriakaan apuvoimia Tampereen suunnalle, joka taasen antoi eversti Linderille mahdollisuuden lyödä hajalle Mouhijärvellä olleet suuret punakaartiosastot, jotka olivat menossa Tampereelle apuun. Kun Tampereen taistelut 6.4. päättyivät punaisten tappioon, tilanne Satakunnassakin muuttui. 30.3. jälkeen Noormarkussakin käytiin vielä pieniä kahakoita, mutta isompia ei enää ollut. Viimeiset punaiset vetäytyivät 11. huhtikuuta ja valkoiset ottivat pitäjän haltuun 12.4. jääkärivääpeli Yrjö Nahin johdolla. Valkoiset etenivät kohti etelää ja punaiset vetäytyivät Poristakin 13.4. jota päivää juhlitaan vuosittain Satakunnan vapautumisen vuosipäivänä. Muistomerkin aivan vieressä on Kuurin tila ja talo, jota punaiset käyttivät päämajanaan. Tilan navetassa oli ihmisiä suojautuneina ”sotaa paossa”. On kerrottu myös, että samaisessa paikassa olisi ollut myös haavoittuneiden ensiapupaikka. Tämä muistomerkki paljastettiin taistelun 20 vuotispäivänä v. 1938 valkoisten pystyttämänä. Muistomerkkiä kunnostettiin v. 2002 ja 25.8. pidettiin muistojuhla klo 12 alkaen. Muistolaatan on suunnitellut porilainen konttoristi Aaro Vaarne (1900-1953). Laatassa on teksti: ” EESTÄ KOTIKONNUN, SATAKUNNAN MAAN, EESTÄ SUOMEN, 30.3. 1918. Lähteet: Wikipedia ja Vapaussodan Satakunnan Perinneyhdistyksen arkisto |
Koliahteen muistomerkki
Vapaussodan alussa Satakunnassa on arvioitu olleen n. 5000 venäläistä sotilasta. Keskittymiä oli etenkin Porissa ja Noormarkussakin lähialueineen. Venäläisten lähdettyä pois mm. Noormarkusta sinne tuli tilalle voimakas punakaartin keskittymä.
Punaisten Helsingin punakaartin vapaaehtoiskomppania, komentajanaan Aksel Aarre vangitsivat tiettävästi jo 25.2. yhteensä 27 paikkakuntalaista, etupäässä Ahlströmin pääkonttorin ja Noormarkun ruukin henkilökuntaan kuuluvia, joiden joukossa sattui olemaan ulkopaikkakuntalaisena siellä ollut kartanonomistaja Rafael Ahlström, joka vakituisesti asui Kaarinassa Ispoisten kartanossa. Osa vangeista vapautettiin kaiketi heikon kuntonsa takia. Sunnuntaina 10.3. yhteensä 16 vankia lähdettiin kuljettamaan kohti Poria, jonne oli matkaa Noormarkusta n. 13 km. Aksel Aarren kertomuksen mukaan määräys kuljetuksesta tuli Porin punakaartin päälliköltä Armas Honkasalolta ja tarkoitus oli kuulustella vankeja, jonka jälkeen heidät olisi mahdollisesti lähetetty Helsinkiin. Saattajiksi valittiin 6 Helsingin punakaartin jäsentä, jotka päivää aikaisemmin olivat osallistuneet epäonnistuneeseen Pomarkun takaisinvaltaukseen. Heidän johtajanaan toimi Pomarkun punakaartiin kuulunut Juho Leppänen. Ilmeisesti Aksel Aarre oli antanut määräyksen ampua vangit, mikäli yrittäisivät pakoa matkan aikana. Pidätettyjä kuljetettiin pienemmissä ryhmissä ja ensimmäistä johti Juho Leppänen. Tässä ryhmässä marssi ilmeisesti myös toimitusjohtaja Ahström ja lähimmät miehensä. Noin 5 km matkan jälkeen Koliahteen mäkisessä maastossa ryhmät eivät nähneet toisiaan, mutta etujoukoista kuului useita laukauksia. Se aiheutti pakokauhun takana tulevissa, jotka rynnivät metsään. Tämän seurauksena saattajat alkoivat tulittaa pakenevia vankeja ja lopulta kaikki 16 surmattiin. Ensimmäisessä ryhmässä oli ilmeisesti aluksi ammuttu yksi vanki, minkä jälkeen muut olivat sännänneet karkuun ja heidät oli ammuttu ojaan. Tiedossa ei ole, oliko 1. ammuttu Rafael Ahlström, mutta mahdollisena syynä hänen ampumiselleen on pidetty muutamaa viikkoa aikaisemmin Varkaudessa sattunutta punaisten teloitusta, ns. Huruslahden arpajaisiksi kutsuttua teloitusta, jossa valkoiset ampuivat n. 90 punakaartilaista, joiden joukossa lukuisia Ahlströmin Varkauden tehtaan työläisiä. Porissa ilmestynyt Sosiaalidemokraatti kertoi Koliahteen tapahtumista 13.3, että yksi vangeista olisi käynyt käsiksi vartijaan ja yrittänyt riistää tältä asetta, minkä jälkeen toinen punakaartilaisen olisi ampunut hänet. Seuraavaksi alkoi yleinen pako, jonka yhteydessä myös muut vangit saivat surmansa. Surmansa saivat: Erik Rafael Ahlström,s.1877,toim.johtaja (yht.perust.Antti Ahlströmin poika) 41v Nikolai Lindfors, s.1873, konttoristi 44 v Karl Wessman, s. 1883, puutarhuri 34v Jussi Ahonen, s.1888, kansakoulunopettaja 29 v Axel Grandel, s. 1895, konttoristi 22 v Artur Kauranen, s. 1893, metsänvartija 27 v. Frans Sipilä, s.1877, konttoristi 41v Walter Lucander, s.1890, konttoristi 28 v Lauri Paasikoski,s.1887,agronomi (Noormarkun teht.joht. ja Suoj.kun pääl) 30v Karl Råberg, s.1869, konttoristi 48 v. Gösta Filip Jansson, s. 1886, konttoristi 32 v. Juho Friberg, s. 1875, kauppias 42 v Torsten Edward Molander, s. 1863, konttoristi (Porin pormestarin poika) 54 v Karl Grönholm, s. 1883, puutarhuri 34 v Fredrik Blom, s. 1880, konttoristi 37 v. Yrjö Hernberg, s. 1879, konttoristi 39 v Vankeja saattamassa olleista 6 punakaartilaisesta oikeuden eteen joutui lopulta vain 3 sekä esimiehensä Aksel Aarre. Saattajien johtajana toiminut Juho Leppänen ei ollut syytettyjen joukossa, koska hän onnistui sodan jälkeen pakenemaan Hennalan vankileiriltä. Joulukuun alussa 1918 Aarre sekä Helsingin punakaartiin kuuluneet Juho Lehtinen, Kalle Varjakka ja Gunnar Granström saivat kuolemantuomion. Aarretta lukuun ottamatta muut tunnustivat olleensa mukana ja surmanneensa vankeja, he kuitenkin kielsivät osallistuneensa murhiin, koska ampuivat saamansa käskyn mukaisesti pakoa yrittäneitä. Miesten kuolemantuomiot kuitenkin muutettiin 7. joulukuuta tulleen lain mukaan elinkautisiksi ja pääsivät myöhemmin osallisiksi punaisten joukkoarmahduksista. Tämän muistomerkin paljastusjuhla pidettiin 16.5.1992 nykyisellä paikalla. Muistomerkin sijoittelun tälle paikalle on tehnyt arkkitehtitoimisto Reijo Louhimo. Tämä n. 120 neliömetrin muistomerkkialue on vuokrattu 1.8.1991 tehdyllä hallintasopimuksella mv. Ilkka Mattilalta 50 vuodeksi eli 31.7. 2041 saakka jatkuen siitäkin 10 vuotta kerrallaan. Hallintasopimuksessa sovittiin, että hallintaoikeuden saaja eli nykyisin Vapaussodan Satakunnan Perinneyhdistys ry laittaa tässä olleeseen kiveen 10.3.1918 murhattujen muistolaatan ja rakentaa suunnitelman mukaiset rakenteet eli ympärillä olevat tolpat ja ketjut. Lähteet: Wikipedia ja Vapaussodan Satakunnan Perinneyhdistyksen arkisto |